Leuku ja Lapin puukot

Leuku on tuhansia vuosia vanha lappalaisten yleistyökalu, josta kansatieteilijä Sakari Pälsi kirjoitti v. 1942: ”Lappalaisilla on yhä iso lyömäpuukkonsa, kokonsa, käyttönsä ja vähän muotonsakin puolesta muinaissuomalaisen väkipuukon kaltainen eräelämässä tarpeellinen yleisase.” Saamelaisten ja poronhoitajien leuku on säilynyt muodoltaan samanlaisena mutta käyttötarkoitus on vuosien mittaan muuttunut. Enää ei hiihdetä porojen perässä, eikä tulen teko kairassa ole elinehto. Useimmat nykyleukuista tehdään lähinnä matkamuisto-, keräily- ja koriste-esineiksi. Leukun kaksi yleistuntomerkkiä ovat suurikokoinen leveä terä ja kahvan kokoponsi eli paksunnos, joka estää sen luistamasta läpi käden silloin kun leukua käytetään lyömätyökaluna. Ruotsinkielessä leuku tunnetaankin nimellä ”huggare”. Pienempi lapinleuku, unna niibi, on mitoiltaan ja käytöltään hyvin samanlainen kuin perinteinen suomalainen puukko. Lapin turistipuukkojen valmistus pääsi vauhtiin 1920-luvulla, kun pohjoiseen avattiin