Suomenlahdelta Laatokalle

Keskiaika päättyi Ruotsin valtakunnassa kuningas Kustaa I:n valtaannousuun vuonna 1523 ja Viipurin läänissäkin viimeistään vuosikymmen myöhemmin, vuonna 1534, kun Viipurin linnan ja linnanläänin viimeinen lääninherra menetti asemansa. Kustaa-kuninkaan ja hänen pokiensa valtiorakennus tuntui linnanläänin asukkaiden arjessa lisääntyneinä veroina ja muina rasituksina sekä pian myös selkkauksina venäläisten kanssa, kun myös nämä pyrkivät vakiinnuttamaan ja laajentamaan valtaansa Karjalan rajamailla. Vuosisadan loppupuoliskoa leimasivatkin Ruotsin ja Venäjän väliset sodat, joiden runtelemaksi myös Viipurin linnalääni joutui.

Sotatuhojen ja pakolaisuuden pahoin autioittaman Viipurin Karjalan asema muuttui vuonna 1617 solmitussa Stolbovan rauhassa, jossa Ruotsi sai Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan. Vanhalle rajaläänille koittivat rauhallisemmat ajat, kun sen ja Venäjän välissä oli uusia voittomaita. Sodat ja sotaväenotot eivät kuitenkaan loppuneet, vaan Ruotsi lunasti 1600-luvulla taistelukentillä kerta toisensa jälkeen asemansa nousevana suurvaltana. Tykinruoaksi tarvittiin runsaasti myös Viipurin Karjalan miehiä, erityisesti kun voittomaiden epälojaaliksi pelättyä väestöä ei uskallettu rasittaa väenotoilla. Lisäksi luonnonolot koettelivat karjalaisia, kun niin sanotun pikku jääkauden viilentämä ilmasto aiheutti toistuvia katoja, jotka huipentuivat aivan 1600-luvun lopun suuriin kuolovuosiin. Niistä Viipurin Karjala ei ehtinyt toipua ennen suurta Pohjan sotaa, joka päätti Ruotsin vallan Karjalassa.

Viipurin läänin historia -suurteossarjan kolmas osa Suomenlahdelta Laatokalle kattaa Ruotsin Karjalan vaiheet 1530-luvulta 1700-luvun alkuun. Rakentumassa olleen uuden ajan territoriaalivaltion ja rajaseudun historiaa - Viipurin Karjalan 1500-lukua - seuraa teoksessa kuvaus 1600-luvun suurvalta-ajan rasituksista sekä luterilaisen ja ortodoksisen maailman kohtaamisesta Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan voittomailla. Uuden ajan alussa Ruotsin valtakunta otti alueen entistä tiukemmin kontrolliinsa ja kurottautui samalla, kirjan nimen mukaisesti, merellisiltä Suomenlahden rannoilta Laatokan Karjalan sisämaahan, vanhoille ortodoksien maille, joista näin saattoi myöhemmin tulla osa Suomea ja suomalaista Viipurin lääniä.