Opettajat ja koulutuspolitiikka : Opetusalan ammattijärjestö ja Demokraattiset koulutyöntekijät -yhdistys peruskoulukauden koulu

Suomalaisten kansan- ja peruskoulunopettajien roolia yhteiskunnallisina ja poliittisina keskustelijoina on läpi ammattikunnan historian leimannut maltillisuuden, pidättyvyyden ja puolueettomuuden ihanne. Syitä neutraaliuden hyveeseen kiinnittyneeseen opettajakuvaan on etsittävä ammattikunnan historiasta, jota on leimannut tiivis valtiosuhde. Kansan kasvattajat on aina varhaisista kansakouluajoista lähtien nähty tärkeinä yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden toteuttajina. Roolinsa merkittävyyden vuoksi opettajien valtiolojaalius ja sitoutuminen kulloiseenkin koulutuspolitiikkaan on pyritty varmistamaan erilaisin normatiivis-hallinnollisin toimin. Valtiollisen hallinnon varmistusjärjestelmä on toiminut asettamalla kasvatustyölle rakenteellisia reunaehtoja, mutta myös opettajien identiteettipoliittisena kontrollikoneistona. Järjestelmä hallinnan tekniikkoineen on pyrkinyt säätelemään opettajalle sallittua aatteellista liikkumatilaa ja tuottamaan sellaista kollektiivista ammatillista identiteettiä, johon ei sisälly työn yhteiskuntapoliittisten ehtojen kärjekäs kyseenalaistaminen tai aktiivinen kritiikki.

Ammatillisen järjestäytymisen ja koulutuspoliittisen toimijuuden näkökulmasta opettajakunnan vahva pyrkimys neutraaliuteen ja puolueettomuuteen näyttäytyy haastavana lähtökohtana - edellyttäähän aktiivinen osallistuminen intressi- ja koulutuspoliittisiin mittelöihin väistämättä kannanottoja poliittisesti latautuneisiin valta- asetelmiin. Käsillä olevan tutkimuksen kysymyksenasettelu kumpuaa juuri tästä ristiriidasta. Tutkimuksessa kysytään, millä tavoin kansalliseen koulutuspolitiikkaan ja tämän politiikan muotoilemiin rakenteisiin ja käytäntöihin sitoutunut ammattikunta ottaa osaa samaisesta politiikasta käytäviin kamppailuihin. Millaista on yhteiskunnallisesti maltillisen ja lähtökohtaisesti epäpoliittisen opettajan koulutuspoliittinen toimijuus?