10 € off your first Starcart purchase (for one product valued over 60 €). Use coupon10 € off for one product over 60 €. Coupon code
STAR
See moreHankis
€67.95
This product is not currently buyable with Starcart
You can find millions of other products on Starcart, always at the best price!
Description
Jyväskylän Suurajot olivat jo olemassa, mutta Suomessa ei ollut yhtään todella vaativaa talvirallia siis oikeine pikataipaleineen. Eikä kyllä ollut juuri muuallakaan. Tätä aukkoa paikkaamaan syntyi Hankirally vuonna 1955. Ajatus kilpailusta oli lähtöisin Monte Carlo-ralliin osallistuneiden suomalaisten keskuudesta, mutta Montea pidettiin vääränlaisena kilpailuna Suomeen, olihan se tuohon aikaan paremminkin väsyttävä matkailuajo.
Suomen 1950-luvun tiestö ja talviolosuhteet mahdollistivat puitteet todelliselle autoilun haasteelle. Hankirallin maine levisi pian laajemmallekin. Ulkomaalaisia kilpailijoita alkoi tulla, vaikka monet Ruotsia kauempana vierastivatkin suomalaisten nopeutta omalla kotikentällään.
Hankiralli-yhdistyksen kustantama Hankis-kirja, jossa on 224 sivua ja runsas kuvitus, kertoo Hankirallin tarinan, synnyn, loiston päivät ja hiipumisen maailman muuttumisen mukana. SM- ja EM-tason Hankiralli ajettiin viimeisen kerran 1994. Kirja kuvastaa samalla Helsingin Urheiluautoilijat ry:n historiaa, sillä se kuihtui samaan aikaan Hankirallin kanssa - tai päinvastoin.
Suurimman osan tekstistä on laatinut monista autourheiluhistoriallista kirjoista ja artikkeleista tuttu Esa Illoinen. Hankirallin isän Fred Geitelin poika Peter on myös ollut mukana työssä, samoin kuin kilpailun historiaa hyvin tuntevat nykyisen Hankiralli-yhdistyksen kantavat voimat.
Valokuvamateriaalissa on pyritty keskittymään vanhempaan valikoimaan. Mukana onkin runsaasti aikaisemmin julkaisemattomia helmiä.
Iso komea Hankiralli on poissa, mutta se ei suinkaan ole kadonnut rallikalenterista. Hankis-kirjan tarkoituksena on avata hienon kilpailun historia nuoremmallekin polvelle, heille jotka eivät ehkä koskaan ole eläneet Hankirallin huippuaikoja. Sen nimi kuitenkin tunnetaan jokseenkin yhtä hyvin kuin Eläintarhan ajot, jotka loppuivat ennen kuin nykysukupolvet olivat syntyneetkään.
Lunta, pimeää, ainainen kiire, pitkät pikataipaleet ilman etukäteisharjoittelua, se oli rallia silloin. Vanhan ajan rallitunnelman voi lukija hyvin aistia tästä Esa Illoisen kirjoittamasta historiikista samalla sukeltaen siihen aikakauteen, joka loi suomalaisen ajotaidon peruskiven.
Antoisia lukuhetkiä Hankiksen parissa.

GTIN
9789529329243
Stores
Akateeminen
€61.70
Availability
RemovedStarcart may earn a commission when you buy with Starcart or directly from the merchants.
3 reasons to shop with Starcart
Get the lowest prices
Millions of products from various online stores at the best prices, plus additional Starcart benefits.
Buy with a single cart
With Starcart, you can easily make purchases from different online stores using just one shopping cart.
Pay securely
Starcart handles the payments to the stores for you, making your shopping experience safe and secure.