He

Shakespearelaisiin mittoihin nouseva petoksen ja koston näytelmä. Isossa talossa alkaa kyteä, kun esikoispoika palaa Pietarista Suomen sodan jälkeen.Arvosteluotteita Olipa virkistävä lukea pieni (120 s.) ja todella hyvä menneen ajan kuvaus. Venäjän vallan alkuun sijoittuva veljestarina ja maalaiskuvaus on varsinainen tiivistetty jännäri ja herkkupala. Kieli on kuin soljuvaa käyttörunoutta, se kuljettaa kevyesti mukanaan. Pian lukija huomaa, että ajoista riippumatta ongelmat ovat samat: naisen asema, veljesten kateus, rahan- ja muut himot, perhesalaisuudet ja perusasetelmat Ellet ole ollut historiallisten romaanien ystävä, aloita tästä voit jäädä koukkuun. Sanna Wirtavuori, Anna Romaanin loppusivuilla koetaan yllätys toisensa jälkeen. Ne osuvat äkisti kuin nyrkin survaisu lukijan otsaan. (...)Sahlberg ei petä nytkään, vaan tuo taas nautittavaksemme oikean kirjallisen herkkupalan. He-romaani on vähäinen sivumäärältään mutta ei sisällöltään. Pertti Ehrnrooth, Keskisuomalainen Lukija joutuu miettimään, kuka on sankari ja kuka konna, kuka on hyvä ja kuka paha. Sahlberg pakottaa näkemään asiat uusista näkökulmista.Sahlbergin kieli on hengittävää ja ilmaisuvoimaista. He jää kiehtovasti askarruttamaan mieltä.Kirja on pakko lukea ainakin toiseen kertaan uudelleen. Sivuja kirjassa on 120, mutta asiaa paljon. Pirjo Nenola, Iisalmen Sanomat Asko Sahlbergin taiteenteon taitoa ei käy kieltäminen. Hän kertoo jylhän tarinansa kauniisti. Kaisa Neimala, Suomen Kuvalehti "Jos lukee vuodessa vain yhden kotimaisen romaanin, tänä vuonna kannattaa nauttia tämä yhden istuman aarre. Sodan karaisemien veljesten, Henrikin ja Eerikin, elämänkäänteissä on kaikki, muttei mitään turhaa." Taina Mäkinen, Metro

Göteborgissa asuva Asko Sahlberg on syntynyt Heinolassa 30. syyskuuta 1964. Paikkakuntia hänen matkansa varrelle on jäänyt niin paljon, että hän kokee itsensä juurettomaksi. Työskenneltyään vuosikymmenen media-alalla toimittajana ja loppuvaiheessa lehdenkustantajana Sahlberg muutti suuntaa - hän vietti joitakin vuosia Suomessa kiertelevää elämää, teki silloin tällöin erilaisia hanttitöitä ja etsi yhteiskunnan odotuksista piittaamatta omaa tietään. Sen hän sanoo löytäneensä esikoisteoksensa Pimeän ääni kautta; lapsuudesta asti kumpuava kutsumus toteutuu hänen pyrkimyksessään luoda ura ammattikirjailijana. Nykyisin Sahlberg viettää pienimuotoista, hiljaista ja vaatimatonta omakotitaloelämää. Hän kirjoittaa pienessä, työtiloiksi kunnostamassaan mökissä suojeltuun lehtoalueeseen rajoittuvan tontin perällä. Keskustan sijaan hänellä on nykyisin tapana käydä kävelemässä ja istuskelemassa läheisessä merenrannassa ja hän kertoo myös että on ikääntyessään viehättynyt puutarhan hoidosta. Kirjailija Sahlbergin keskeisin harrastus on kuitenkin istua kuuntelemassa tuulta ja sadetta. [...]Sahlberg on etevä moniaistisen tunnelman tiivistäjä. Hän tihentää sävyt, kuvailee suorastaan sillanpääläisin adjektiivein (tuijottajan "luometon" katse) pelkäämättä ja päätymättä banaaliin maalailuun. – Matti Mäkelä, Aamulehti