Elämä: esipuhe

Miki Liukkosen Elämä: Esipuhe on kunnianhimoinen suurromaani. Polveileva kerronta ei päästä lukijaa helpolla vaan vaatii paneutumista ja kysyy keskittymiskykyä. Polveilevan henkilöhahmojen kaartin ja taitavan sanankäytön ansiosta pääsemme nauttimaan vaikuttavasta teoksesta, jonka kerronnassa myös huumori näyttelee keskeistä osaa. Eräänä iltana yötaivaalla luki ERROR. Liukkonen ei ylitä odotushorisonttia - hän siirtää sen uuteen paikkaan 'Mutta etkö muka toisinaan, vielä selkiytymättöminä intervalleina, herää, havahdu, kuin sukelluksista, suussa outo kumimainen maku? Eikö huone mistä heräät näytä aina ventovieraalta, loimuavan valkoiselta, ja sinä harot itseäsi hereille saostuneen valon seasta, kuin verhoihin takertuneena, ja ajattelet, että oudolla maulla suussa on jotain tekemistä tämän kaiken kanssa, suolaisen kumin maulla.' Tässä on henkilökaartimme: Henri Classic, jonka tehtävänä on suunnitella aivan uudenlainen elokuvateatteri; Samuel Classic, joka harmittelee ettei ole elänyt