10 € alennus vähintään 60 € tuotteesta koodilla
STAR
Lue lisää

Ajattelen koko ajan rahaa

22,20 €

Tuotekuvaus

Virolaisen nykyrunouden antologia painottaa virolaisen kirjallisuuden suurta runon ja proosan keskinäistä jakoa jossa, toisin kuin meillä Suomessa, runous on kommentteja ajankohtaisiin asioihin sekä ihmisen ja yhteiskunnan kohtaamiseen. Nykyrunoilija kirjoittaa rakkaudesta ja rahapulasta, Putinista ja Savisaaresta, kylästä jossa kylän 12 miehestä 11 on pahasti alkoholisoitunutta. Eteläisessä naapurissamme runoilija on vielä merkittävä vaikuttaja. Virossa on vasta viimeiset viisitoista vuotta esiintynyt muutakin eliittiä kuin kirjallisuuteen ja kulttuuriin liittyvää, arvioi vasta julkistettu väitöskirja. Siksi virolaisen nykyrunouden sekä kyky huomioida että vaikuttaa on tärkeä osa virolaista yhteiskunnallisutta vielä vuonna 2005. Antologia koostuu noin kolmestakymmenestä virolaisen nykyrunouden nuoremman polven edustajan tekstistä. Runoilijoiden valinnasta vastaa Viron kirjailijaliiton puheenjohtaja Jan Kaus, itsekin runoilija. Vastaavana toimittajana kirjassa toimii virolaisen kirjallisuuden tuntija, sanoittaja, tekstintekijä Harri Rinne. Kääntäjinä antologiassa esiintyy edustava joukko virolaisen runouden suomalaisia asiantuntijoita, mm. runoilija Heli Laaksonen.

Vertaa hintoja

22,20 €
Siirry kauppaan
Saatavuus
Saatavilla
Starcart voi saada komission, kun ostat tuotteen Starcartista tai suoraan kauppiailta.

Halvempi kuin halvin.

Starcartista voit ostaa miljoonia tuotteita eri verkkokaupoista yhden korin taktiikalla. Saat halvimmat hinnat ja moniin tuotteisiin ylimääräisen Starcart-edun. Tämän helpommaksi ja halvemmaksi ei shoppailua saa!

Saat halvimmat hinnat

Miljoonia tuotteita eri verkkokaupoista parhailla hinnoilla, ja vielä Starcart-etuja päälle.

Osta yhdellä tilauksella

Starcartilla voit tehdä ostokset eri verkkokaupoista helposti yhdellä ostoskorilla.

Maksa turvallisesti

Starcart maksaa tilaukset verkkokaupoille puolestasi ja tekee shoppailusta turvallista.