10 € alennus vähintään 60 € tuotteesta koodilla
STAR
Lue lisää

Juhani Linnovaara

61,70 €

Tuotekuvaus

Juhani Linnovaaran (s.1934) tarkoin siveltimenvedoin maalatut surrealistiset teokset tekivät lähtemättömän vaikutuksen yleisöön ja kriitikoihin jo hänen ensimmäisessä yksityisnäyttelyssään Helsingissä. Pitkällä urallaan jatkuvasti uudistunut Linnovaara on pystynyt vuosien varrella omaksumaan -ismit ja taidesuuntaukset luontevasti omaan kuvalliseen maailmaansa ja tarjonnut ne katsojille satiirin ja huumorin sävyttäminä. Pro Finlandialla ja professorin arvoniemellä palkittu taiteilija on saavuttanut teoksillaan myös huomattavaa kansainvälistä menestystä. Hänen "historialliset muotokuvansa", lasikuituveistoksensa ja sympaattiset elolliset kummajaisensa ovat kaikki tavattavissa Didrichsenin taidemuseossa avautuvassa retrospektiivisessa näyttelyssä. Näyttely esittelee Linnovaaran tuotantoa 1950-luvulta aina samana vuonna valmistuneisiin suurikokoisiin teoksiin saakka. Mukana on monipuolinen valikoima maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja koruja, sekä taiteilijan tuotantoa esittelevä dokumenttifilmi. Teokset tulevat yksityiskokoelmien lisäksi muista museoista ja Didrichsenin omista kokoelmista. Näyttelyn yhteyteen on tuotettu näyttelykirja, jossa elämäkerran ja taidehistorioitsija, FT Juha-Heikki Tihisen kirjoittaman artikkelin lisäksi ensimmäistä kertaa perehdytään Linnovaaran monumentaaliteoksiin, sekä esitellään hänen korutuotantoaan.

Vertaa hintoja

61,70 €
Siirry kauppaan
Saatavuus
Saatavilla
70,95 €
Siirry kauppaan
Saatavuus
Muutamia jäljellä
Starcart voi saada komission, kun ostat tuotteen Starcartista tai suoraan kauppiailta.

Halvempi kuin halvin.

Starcartista voit ostaa miljoonia tuotteita eri verkkokaupoista yhden korin taktiikalla. Saat halvimmat hinnat ja moniin tuotteisiin ylimääräisen Starcart-edun. Tämän helpommaksi ja halvemmaksi ei shoppailua saa!

Saat halvimmat hinnat

Miljoonia tuotteita eri verkkokaupoista parhailla hinnoilla, ja vielä Starcart-etuja päälle.

Osta yhdellä tilauksella

Starcartilla voit tehdä ostokset eri verkkokaupoista helposti yhdellä ostoskorilla.

Maksa turvallisesti

Starcart maksaa tilaukset verkkokaupoille puolestasi ja tekee shoppailusta turvallista.