10 € alennus vähintään 60 € tuotteesta koodilla
STAR
Lue lisää

Hassinen, Ero ja immersio

52,40 €

Tuotekuvaus

Ero ja immersio on filosofinen ja kulttuurinen tutkimus aineellisen artefaktin ongelmasta ja materiaalisen mieltämisen ehdoista. Teos avaa uudenlaisen tavan hahmottaa aineellisuutta ja aineellis-ruumiillista. Uudentyyppinen ajattelu vaatii myös uusia käsitteitä; tällainen on esimerkiksi deferentiaalisuus. Deferentiaalisuuden mukaan käsitteet eivät niinkään viittaa kohteisiinsa maailmassa, vaan hybridisoiviin lähteisiinsä aineellis-ruumiillisessa immersiossa. Ne on ymmärrettävä erontoisina rinnakkaisuuksina eikä identifioivina sisäkkäisyyksinä. Historiallisesti suhteellisen nuoreen artefaktin käsitteeseen on tullut materiaalisuuksien kasvun myötä sen painon sivuuttavaa itsestäänselvyyttä, kuten tapahtui ikivanhalle olemisen käsitteelle Heideggerin käänteentekevän huomion mukaan. Teoksessa kritisoidaan modernin kulttuuria artefaktin konstituutioharhasta ja kysytään, mikä on ideaalisesti rakennetun konstituution sivuuttama artefaktin luonto. Saako ”tiedettynä tehdyistä ja tehtyinä tiedetyistä”, vinhaan vaihtuvista sinikopioartefakteista koostuva ympäristö meidät kuluttamaan luontoa symboliseksi typistettynä? Artefaktin käsite ei ole kriisiytynyt ekologisen kriisin myötä. Onko se siis osallisena ekologisessa kriisissä?

Vertaa hintoja

52,40 €
Siirry kauppaan
Saatavuus
Saatavilla
Starcart voi saada komission, kun ostat tuotteen Starcartista tai suoraan kauppiailta.

Halvempi kuin halvin.

Starcartista voit ostaa miljoonia tuotteita eri verkkokaupoista yhden korin taktiikalla. Saat halvimmat hinnat ja moniin tuotteisiin ylimääräisen Starcart-edun. Tämän helpommaksi ja halvemmaksi ei shoppailua saa!

Saat halvimmat hinnat

Miljoonia tuotteita eri verkkokaupoista parhailla hinnoilla, ja vielä Starcart-etuja päälle.

Osta yhdellä tilauksella

Starcartilla voit tehdä ostokset eri verkkokaupoista helposti yhdellä ostoskorilla.

Maksa turvallisesti

Starcart maksaa tilaukset verkkokaupoille puolestasi ja tekee shoppailusta turvallista.