Normaalitila

henkeä pidätellen

Tämän kirjan suunnittelu alkoi, kun Suomen hallitus päätti kolme
kuukautta kestäneestä poikkeustilasta kesäkuussa 2020. Kutsuin
hankkeeseen kaksitoista valokuvaajaa, joista jokainen valitsi itseään kiinnostavan aiheen ja dokumentoi sitä koko korona-ajan.
Hanke on jatkoa ensimmäiselle Poikkeustila 2020 -kirjalle, jossa
160 valokuvaajaa käänsi kameransa yksityistä kohti. Tässä teoksessa kuvaajat tarkastelevat koronapandemian vaikutusta yhteiskuntaan ja sen toimintoihin.

Miten Suomessa selvittäisiin koronapandemiasta yksilön ja yhteis-
kunnan tasolla? Tuntui, että elämä jakautui pandemiaa edeltävään ja sen jälkeiseen aikaan. Pandemia näytti lyövän kiilaa eri yhteiskunta luokkien välille ja korostavan kahtiajakoa. Oli selviytyjiä, joihin pandemia ei erityisemmin vaikuttanut ja niitä, joiden henkinen ja ruumiillinen hyvinvointi horjui pandemian aikana.

Yhtäkkiä sairaalat täyttyivät potilaista. Valokuvaaja, lääkäri Tuomas
Aro dokumentoi arkea osastolla, jossa hän työskenteli infektiosairauksiin erikoistuvana lääkärinä. Kaksoisrooli mahdollisti valokuvaamisen sairaalassa, johon medialla ei ollut pääsyä.
Valokuvaaja Anna Autio tarkasteli viruslaboratoriossa tutkijoiden
työskentelyä ja halusi nähdä, millaiselta koronavirus (sars-Cov-2) näytti mikroskooppikuvissa. Emilia Anundi taas taltioi sarjaansa kahden pitkittyneeseen koronatautiin sairastuneen nuoren elämää. Heli Blåfieldsen sijaan päätti jakaa yksityisen kokemuksensa hedelmöityshoidoista, kun lapsettomuushoidot jatkuivat koronapandemian aiheuttaman, parin kuukauden mittaisen tauon jälkeen.

Pandemian aikana suuri joukko ihmisiä kykeni tekemään töitään
Zoomissa ja Teamsissa, mutta moniin ammattilaisiin pandemian vaikutukset osuivat kipeästi. Heidi Tirri kuvasi taksikuskien ahdinkoa: heidän pienessä työtilassaan ei ollut mahdollisuutta ylläpitää riittäviä etäisyyksiä.Myös suojavaatetus oli työn luonteen takia rajallinen. Maaseudulla sen sijaan elämän saattoi kuvitella jatkuvan jokseenkin muuttumattomana. Hanna Koikkalainen halusi sarjassaan nostaa esiin ihmisiä, jotka tuottivat ravintoa itselleen ja muille ekologisilla ja kestävillä tavoilla.

Sakari Röyskö kuvasi nuoria rakennustyöläisiä, Katja Tähjä puolestaan Suomeen asettuneita nuoria, jotka olivat kotoisin sotien ja Taleban-hallinnon repimästä Afganistanista. Lydia Toivanen pureutui sarjassaan korona-ajan haasteeseen eli sii hen, miten olla yhteydessä läheisiin. Kaksitoista sisarusta tapasi toisiaan
Zoomin välityksellä ja lopulta kasvotusten. Milka Alanen kuvasi nuoria ystävyksiä, joiden elämä jäi koronan takia tauolle. Kaikki oli kiellettyä, eikä mihinkään päässyt. Elias Lahtisen ja Saara Tuomisen sarjassa ihmiset keksivät keinon harrastaa ja nähdä toisiaan.

Moni asia muuttui pandemian aikana ja seurauksena. Tulimme tie-
toiseksi siitä, millaista elämä voi olla tuntemattoman armoilla.

Tämän valokuvateoksen tarkoitus on hahmottaa ajanjakso, jonka
kollektiivisen trauman tavoin haluamme unohtaa. Se on vaikuttava
kuvateos koko maailmaa järisyttäneestä ajanjaksosta.
Kahden vuoden jälkeen henkeä ei tarvinnut enää pidättää.
Helsingissä 15.12.2022
Hannamari Shakya