Mitä Israel pelkää?
Tuotekuvaus
Terävä pohdinta Palestiinan ja palestiinalaisten tasa-arvoisen kohtelun epäonnistumisesta sekä siitä, miten kaksi valtiota voisi toimia yhdessä rauhan eteen
Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 aiheutti nakban, katastrofin: Palestiinan kansa karkotettiin omalta maaltaan, mikä loi kahtiajaon, joka yhä tänä päivänä purkautuu väkivaltaisesti ja traagisesti. Nakbaa seuraavina vuosikymmeninä Berliinin muuri romahti ja Etelä-Afrikka lakkautti apartheidin, mutta Israelin hallitus hylkäsi jokaisen tilaisuuden sovintoon Palestiinan kanssa.
Ihmisoikeusjuristi ja Palestiinan merkittävin elossa oleva kirjailija Raja Shehadeh esittää uudessa kirjassaan, ettei historia sulje pois mahdollisuutta Israelin ja Palestiinan väliseen sopuun ja siihen, että nämä kaksi kansaa voisivat toimia yhteistyössä kohti pysyvää rauhaa kansanmurhan sijaan. Taitavilla ja sydäntäsärkevillä havainnoillaan Mitä Israel pelkää? tarjoaa tuoreen näkökulman ajassa, jossa ratkaisuille on valtava tarve.
Teoksen on suomentanut toimittaja-kirjailija Koko Hubara, ja esipuheen suomenkieliseen laitokseen on kirjoittanut taiteilija Noora Dadu, joka on Suomen palestiinaverkosto Sumudin perustajajäsen ja puheenjohtaja.
Raja Shehadeh on Palestiinan eturivin kirjailijoita. Lisäksi hän on asianajaja ja uraauurtavan palestiinalaisen ihmisoikeusjärjestö Al-Haqin perustaja. Shehadeh on kirjoittanut useita arvostettuja teoksia, joista Palestinian Walks sai Orwell-palkinnon vuonna 2008, ja vuonna 2023 We Could Have Been Friends, My Father and I oli ehdolla National Book Awardin saajaksi. Shehadeh asuu Ramallahissa Länsirannalla.