10 € alennus ensimmäisestä Starcart-ostoksestasi (tuotteen arvo vähintään 60 €). Käytä koodia10 € alennus vähintään 60 € tuotteesta koodilla
STAR
Lue lisääPro arte utili
78,95 €
Tuotekuvaus
Englanninkielinen. Suomalainen taideteollinen koulutus kuuluu maailman parhaimmistoon, alan tutkimus on edelläkävijöiden joukossa. Kansainvälisessä QS-vertailussa Aalto-yliopiston taiteiden ja muotoilun koulutus arvioitiin vuonna 2021 maailman kuudenneksi parhaaksi. Muodin ja arkkitehtuurin koulutusalat ovat samoin nousseet arvostettuun asemaan kansainvälisissä arvioissa. Aalto ARTS on kasvanut halutuksi yhteistyökumppaniksi ja kansainväliseksi vertailukohdaksi. Mitä tapahtui? Mitkä tekijät vaikuttivat kehitykseen ja mahdollistivat sen? Ja mikä tärkeintä: mitä tapahtuneesta voi oppia? Miten menestystä johdetaan? Pro arte utili on Taideteollisen korkeakoulun sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun johtotehtävissä pitkään toimineiden ja edelleen toimivien henkilöiden omakohtainen näkemys kehityksestä ja siihen vaikuttaneista tekijöistä.
Vertaa hintoja
Starcart voi saada komission, kun ostat tuotteen Starcartista tai suoraan kauppiailta.
Halvempi kuin halvin.
Starcartista voit ostaa miljoonia tuotteita eri verkkokaupoista yhden korin taktiikalla. Saat halvimmat hinnat ja moniin tuotteisiin ylimääräisen Starcart-edun. Tämän helpommaksi ja halvemmaksi ei shoppailua saa!
Saat halvimmat hinnat
Miljoonia tuotteita eri verkkokaupoista parhailla hinnoilla, ja vielä Starcart-etuja päälle.
Osta yhdellä tilauksella
Starcartilla voit tehdä ostokset eri verkkokaupoista helposti yhdellä ostoskorilla.
Maksa turvallisesti
Starcart maksaa tilaukset verkkokaupoille puolestasi ja tekee shoppailusta turvallista.