Salatun taian maa

Produktbeskrivning

Satujen ja mielikuvitustarinoiden lukeminen, mutta myös niiden luominen, on aina kiehtonut ihmistä, sillä reaalielämän kaltaisiin oloihinkin asettuneina maailman menoonkin osallistuvina, ne tarjoavat mielelle laajat kokemisen ja liikkumisen mahdollisuudet. Satuihin voi samaistua, niistä voi oppia, ja kuin suorempaa tietä ymmärtää, mikä meille kaikille on yhteistä. Sadut viihtyvät vapaudessa avaten ovia ulos liian kaavoittuneesta todellisuudesta. Ne ovat oikotie myös sielun tuntemattomille alueille välittäessään symboleillaan ihmisen arkkityyppisiä kokemuksia.

Olen koonnut tähän kirjaan vuosikymmenten varrella syntyneitä, erilaisiin aihepiireihin, vuorovaikutus ympäristöihin ja tajunnallisiin todellisuuksiin sijoittuvia satunäytelmiä ja näytelmänomaisia kertomuksia, joissa eläinhahmot, satuolennot, mytologioitten sankarit ja kaltaisemme ihmiset kohtaavat elämänseikkailuissaan paitsi iloa ja onnea, myös enemmän tai vähemmän pulmallisia kysymyksiä, löytääkseen niihin kasvulleen ja kehitykselleen suotuisia ratkaisuja.

Niiden kirjoittamiseen on ohjannut tarve jonkin inspiroivan oivalluksen selkiyttämiseen, taikka kiinnostus lähteä tutkimusretkelle kuvitteellisiin maisemiin ja maailmoihin, sekä niissä vallitseviin psykologisiin lainalaisuuksiin. Ja saanut havaita, kuinka leikkimielisimpienkin tarinoiden pohjasäveleksi ja löydökseksi ovat kuin elämän omalla osoittimella muotoutuneet aina suvaitsevaisuuden ja veljeyden toteutumismahdollisuudet.

Jämför priser

Produkten är inte tillgänglig i någon butik

Billigare än den billigaste.

På Starcart kan du köpa miljontals produkter från olika nätbutiker med en varukorgs taktik. Du får de lägsta priserna och till mångra produkter även en extra Starcart-förmån. Köpandet blit inte enklare och billigare än så här!

Du får de lägsta möjliga priserna

Miljontals produkter från olika nätbutiker till de bästa priserna, och Starcart-förmånder där på.

Köp med en beställning

Med Starcart kan du enkelt köpa från olika nätbutiker med bara en varukorg.

Betala säkert

Starcart betalar beställningar till nätbutiker åt dig och gör köpandet säkert.