Lapin luonto luo outoa taikaa

Produktbeskrivning

LAPIN LUONTO LUO OUTOA TAIKAA, ja se on myös laulun sanojen mukaan kaunis ja ihmeellinen. Lapissa jo taivas tuntuu olevan lähempänä maata ja ihmisiä kuin missään muualla. Siellä leimuavat parhaiten matkailijoita kovin houkuttelevat pohjanpalot eli revontulet ja yötön yö. Lapissa on vielä selvät vuodenajat, ja pohjoisen ankaraan luontoon hyvin sopeutuneet kasvit ja eläimet. Sopeutumisen mestari on tunturipeurasta kesytetty poro. Lapin luonto, sen erämaat, vaihtelevat valot ja värit ovatkin synnyttäneet ja houkutelleet kautta aikojen kulkijoita, tutkijoita ja taiteilijoita. Luonto on synnyttänyt kuin pakosta myös erikoisia persoonia, mahtimiehiä ja tulisieluisia taiteilijoita. Ja Lappi on täynnä tarinoita, jotka ovat vähintään totta ja tarua.

Tämä kirja kertoo sanoin ja kuvin laajasta Lapista, sen luonnosta, ihmisistä ja heidän elämästään. Kirjoittaja on yli 40 vuotta porotutkimuksen parissa työskennellyt biologi, tutkimuspäällikkö sekä Oulun ja Kuopion yliopiston dosentti. Työ ja asuminen Lapissa, Inarissa Muddusjärven rannalla on antanut mahdollisuuden tutustua laajemminkin Lappiin, sen luontoon, historiaan, elinkeinoihin ja ihmiskohtaloihin. Toivotan mukavia lukuhetkiä, elämyksiä Lapin luonnon, ihmisten ja tarinoiden sekä laulujen ja joikujen parissa.

Jämför priser

Produkten är inte tillgänglig i någon butik

3 skäl att handla med Starcart

Du får de lägsta möjliga priserna

Miljontals produkter från olika nätbutiker till de bästa priserna, och Starcart-förmånder där på.

Köp med en beställning

Med Starcart kan du enkelt köpa från olika nätbutiker med bara en varukorg.

Betala säkert

Starcart betalar beställningar till nätbutiker åt dig och gör köpandet säkert.